Ammattilaisena lastensuojelussa; Nepsy-valmennus osa 4

KOKEMUSASIANTUNTIJAT JA HERRA "VEIKKO" KILPINEN

Nepsy-valmentaja koulutuksessa oli viime kerralla kokemusasiantuntijoita kertomassa elämästään nepsynä. Ensimmäisenä juttelimme Jannen (25 vuotta) kanssa. Jannella on ADHD ja hän on myös ollut sijoitettuna laitokseen nuorena. Tämä oli hurjan mielenkiintoinen vieras, sillä nepsy diagnoosin lisäksi hän kertoi meille lasten ja nuorten näkökulmasta sijoitettuna elämisestä laitoksessa. Janne oli kertojana eläväinen ja maalasi meille hauskoja tarinoita sijoitusajaltaan. Kenties ne eivät olleet silloisista ohjaajista kovin hauskoja tapahtumahetkellä, mutta hieman ne saivat meidät hymyilemään. Janne korosti erityisesti sitä, että hän olisi kaivannut arkeen suunnitelmallisuutta ja tietoutta mitä milloinkin tehdään ja mitä tapahtuu tulevina päivinä laitoksessa asuessaan. Hän kertoi toisessa laitoksessa olleen arki ennakoitavampaa ja kehui meidän tapaamme pitää viikkomiitinki lasten kanssa. Janne puhui myös paljon siitä, miten asiat esitetään lapsille ja nuorille. Puhutaanko asioista suoraan ja rehellisesti ja kuunnellaanko lapsia aidosti ja oikeasti. Tärkeäksi hän koki myös ohjaajien joustavuuden kunkin yksilöllisten tarpeiden mukaan ja kertoi arvostaneensa sitä, kun ohjaaja ei ollut turhan tärkeilevä.

Varmasti tämä korostuu nepsy lasten kanssa ja osalla vielä yksityiskohtaisempi päiväohjelma. Näitä on meillä Sarasteella ollut käytössä jo aiemmin. Sekä kuvallisia, että kalenteri muotoon yhdessä lapsen kanssa tehtyjä.Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa, ja varsinkin sen tietämisessä mitä milloinkin tapahtuu, on erittäin isossa asemassa, sanoisin jopa, että avainasemassa, sillä juuri lapsia varten kaikki tehdään, suunnitellaan ja toteutetaan. Eihän aikuisetkaan käy töissä tietämättä työaikoja ja palaveri päiviä.

Kolmas vieraamme olikin hivenen erikoisempi nimittäin Veikko Kilpinen, joka on siis kilpikonna. Kyllä, luit oikein. Kilpikonna nimeltä Veikko Kilpinen. Veikko on maakilpikonna ja ikää sillä on jo nelisenkymmentä vuotta.

Veikko antoi itsessään oivan esimerkin siitä, miten tärkeää on uuden tuttavuuden kanssa havainnointi, yksilöllisyys ja tarpeiden huomioon ottaminen. Yksikään ihminen ei ole täysin samanlainen kuin toinen niin kuin ei myöskään nepsy-diagnoosin omaavat ihmiset ole samanlaisia keskenään, vaikka samoja piirteitä löytyykin.

Mietitään vaikka, että mitä kuvittelisimme kilpikonnan tarvitsevan? Oletko nähnyt punakorvakilpikonnia terraarioissa missä niillä on vettä. Ehkäpä sijoittaisit Kilpisen sellaiseen? Vaan ei sitä voi sijoittaa terraarioon, koska Kilpinen on maakilpikonna. Entäpä Kilpisen talvihorros? Biologian tunnilla opetettiin, että talvihorros alkaa talven saapuessa ja loppuu kevään koittaessa. Vaan Kilpisen kohdalla asia ei ole näin, sillä Kilpinen horrostaa lyhyempiä jaksoja kerrallaan heräten itsenäisesti tasaisin väliajoin. No entäpä missä Kilpinen viettää aikansa? Terraariossa tietenkin, siinä vedettömässä siellähän kilpikonnat on totuttu näkemään. Vaan väärin taas, sillä Kilpinen elää vapaana isossa omakotitalossa. Entäpä Kilpisen tunne-elämä ja sosiaalisuus? No ei kilpikonnat... Ehkä jo arvasitkin, että taas meni väärin. Kilpisellä on kaverina viisi kissaa ja kaksi saksanpaimenkoiraa. Niille Kilpinen osoittaa hellyyttä vetämällä hännästä. Kilpisellä oli joskus tapana kiivetä saksanpaimenkoiran päälle ja laskea sieltä vatsaliukua lattialle. Ihmisille Kilpinen osoittaa hellyyttä näykkäämällä nätisti varpaasta ja, kun Kilpisellä on nälkä, suuntaa se keittiöön ja näykkäisee lähintä varvasta ilmoittaen, että nyt on nälkä.

Nyt olemme tutustuneet Veikko Kilpiseen, mutta löytyykö Veikosta vielä puolia, jotka eivät ole meille selvillä? Kyllä vaan, nimittäin Veikko on nimestään huolimatta tyttö. Kovin paljon yllättäviä asioita on Kilpisessä ja minusta tämä on ihana esimerkki siitä, kuinka meidän tulee havainnoida, kuunnella, kohdella jokaista yksilönä ja kunnioittaa kunkin erityispiirteitä.

Kirjoittanut ohjaaja Elli

Toinen vieraamme oli Jenna (26 vuotta). Jennan elämä oli muuttunut ADHD-diagnoosin ja lääkityksen myötä täysin. Jenna kuvasi tilannetta ennen lääkitystä ja lääkityksen jälkeen juna-asemana, joka ennen lääkityksen aloittamista oli aivan täynnä ihmisiä, jotka kiirehtivät kohti oikeaa junaa ja asemalla soi musiikkia ja myös ihmiset asemalla kuuntelivat erilaisia kappaleita, kun taas lääkityksen aloittamisen jälkeen juna-asema oli hiljentynyt niin, että asemalla ihmiset tiesivät minne mennä ja kaaos oli poissa samoin kuin kymmenet eri musiikin kuuntelijat olivat hiljentyneet lukuun ottamatta yhtä musisoijaa. Jenna oli ymmärtänyt asettaa oman jaksamisen ja terveyden ensisijaiseksi asiaksi vakavan sairastumisen myötä, jolloin samalla Jenna sai ADHD diagnoosin. Myös Jennan puolisolla on ADHD, joten arjen haasteita on heillä ollut, mutta toinen toistaan tukien niistä on selvitty. Lisäksi Jenna toi esille olevansa taiteellinen ja luova persoona ja tämä herättikin paljon keskustelua meidän koulutusporukassa. Kiinnostusta herätti se onko lääkityksellä negatiivisia vaikutuksia luovuuteen vai ei. Jenna avasi tätä hyvin ja kertoi, että hänen on helpompi antaa luovuuden tutta ja keskittyä, kun päänsisäinen "juna-asema on rauhallinen". Jenna totesi kyllä myös, että jossain kohtaa voi olla, että lääkitys alkaa haitata luovuutta, mutta sitä ennen hän on lääkityksen myötä oppinut löytämään keinot keskittymiseen toivon mukaan.